Liity uutisjakeluumme!

Tällä sivulla julkaistaan Reserviläisliiton omia tiedotteita ja uutisia. Sähköpostilla tapahtuvaan uutisjakeluun voi liittyä täältä. Jokainen tiedote sisältää linkin, jonka avulla voi poistua uutisjakelusta.


rss

11.2.2012 13.28

Reserviläiset säästäisivät kansainvälisestä toiminnasta

Puolustusvoimien säästökohteet puhuttavat reserviläisiä. Lakkauttamalla kuusi varuskuntaa aiotaan säästää noin 60 miljoonaa euroa. Samaan aikaan kansainväliseen kriisinhallintaan käytetään 63 miljoonaa euroa.

Helvi Hamari 2
Varapuheenjohtaja Helvi Hamari Simosta kertoi Kokkolan koulutustilaisuudessa mm. liiton historiasta ja tämän vuoden painopisteistä sekä tavoitteista. (Kuva: Reserviläisliitto)
Reserviläisliiton keskipohjalaista yhdistysjohtoa oli lauantaina koolla Kokkolassa. Entisen asekoulun tiloissa kokoontuneet reserviläiset hämmästelivät puolustusvoimauudistusta. Viime torstaina esitelty uudistus pitää sisällään mm. kuuden joukko-osaston lakkauttamisen, useita joukko-osastojen yhdistämisiä sekä sodan ajan joukkojen supistamisen 230.000 henkilöön. Tällä hetkellä valmiutta kohotettaessa kyetään muodostamaan 350.000 hengen vahvuiset joukot.

Puolustusvoimauudistuksen taustalla on valtiontalouden lähes katastrofaalinen tilanne. Valtion kuluvan vuoden 5,5 miljardin suuruisesta talousarviosta 14 prosenttia eli 7,3 miljardia euroa katetaan uudella velalla. Valtiontaloutta on pyritty tasapainottamaan parin miljardin euron suuruisilla leikkauksilla, joihin kuuluu myös puolustusmenojen 200 miljoonan euron suuruinen supistus.

Kokkolassa ihmeteltiin sitä, etteivät säästöt tälläkään kertaa kosketa kansainvälistä kriisinhallintaa. Samaan aikaan kun kuuden varuskunnan lakkautuksella on tarkoitus painaa puolustusmenoja alaspäin 60 miljoonaa euroa, käytetään kansainvälisiin tehtäviin 63 miljoonaa euroa. Valtion talousarviossa kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin on kuluvana vuonna varattu 112 miljoonaa euroa, josta puolustushallinnon menoluokkaan kohdistuu 63 miljoonaa euroa. Ulkoministeriö kattaa sotilaallisen kriisinhallinnan menoista 49 miljoonaa euroa.

Puolustusvoimien tehtävistä kotimaan puolustus on määritelty tärkeimmäksi. Reserviläisliitto on useasti esittänyt, että tämä otettaisiin huomioon säästöpäätöksiä tehtäessä. Liiton näkemys pohjautuu jäsenkyselyihin, joiden mukaan 2/3 aktiivireserviläisistä säästäisi ensisijaisesti kansainvälisistä tehtävistä. Myös Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuoreen haastattelututkimuksen mukaan kansalaiset leikkaisivat puolustusmenoja ensisijaisesti supistamalla kansainvälistä toimintaa.  

Yhdessä OK-opintokeskuksen kanssa

Reserviläisliiton yhdistysjohdon koulutus on tarkoitettu liiton jäsenyhdistysten uusille luottamushenkilöille. Kokkolassa oli lauantaina koolla parikymmentä Keski-Pohjanmaan alueella toimivan reserviläisyhdistyksen luottamushenkilöä. Yhdessä Keski-Pohjanmaan Reserviläispiirin, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ja OK-opintokeskuksen kanssa järjestetyssä tilaisuudessa liittoa edustivat varapuheenjohtaja Helvi Hamari ja toiminnanjohtaja Olli Nyberg.

Alkuvuoden aikana ohjelmassa on vielä kolme koulutustilaisuutta. Uutta järjestöjohtoa perehdytetään tehtäviinsä Uudellamaalla (17.3.), Varsinais-Suomessa (31.3.) ja Keski-Suomessa, jonka tilaisuuden aikaa ja paikkaa ei ole vielä päätetty. Yhdessä OK-opintokeskuksen kanssa järjestettävissä tilaisuuksissa käsitellään mm. liiton strategiaa ja kuluvan vuoden tavoitteita, jäsenmääräasioita, yhdistys- ja jäsenpalveluita, jäsenrekisterijärjestelmää ja jäsenmaksulaskutusta sekä yhdistyslakia. Koulutuksen tarkoituksena on helpottaa yhdistystoiminnan käytännön pyörittämistä.

Lisäksi liiton johto kiertää parhaillaan Suomea ns. piiri-infojen merkeissä. Tarkoituksena on vierailla kaikissa reserviläispiireissä kuluvan vuoden aikana vähintään kerran. Yhdistysten puheenjohtajille tarkoitetuissa, parin tunnin mittaisissa infoissa käydään tarkemmin läpi mm. puolustusvoimauudistusta ja liiton tavoitteita siihen liittyen sekä Reserviläisliiton ajankohtaisia asioita.

Yhdistysjohdon koulutus 2012 kokkola (pdf) (5.2 MB)


Palaa otsikoihin